Tammerfest on vuosittain järjestettävä kaupunkifestivaali, jonka aikana ympäri Tamperetta tapahtuu. Tammerfestin sivuille haluttiin muun muassa helposti muokattava ojelmakartta, uutistyökalu, galleria edellisvuoden kuville, äänestyksiä ja uutiskirjeen tilausmahdollisuus. Sivustosta haluttiin myös ulkoasullisesti näyttävä.
Sivusto rakennettiin WordPressin päälle, ja tätä kautta sivuston päivittäminen ja uutisten lisääminen on onnistunut helposti. Etusivulle lisättiin kuvaosio, joka hakee jokaisella latauksella sattumanvaraisen kuvan kuvagalleriasta näkyville. Yläpalkkiin lisättiin pääesiintyjistä satunnaisessa järjestyksessä pyörivä slideshow ja yhteistyökumppaneille pyhitettiin sivun oikeasta reunasta oma palstansa.
Tammerfestille perustettiin Facebookiin oma sivu, jonka statuspäivitykset menevät
automaattisesti myös Twitteriin ja sitä kautta nettisivun etusivulle nopeaa informointia varten mm. festivaalin ajaksi. Lisäksi sivuilta löytyy interaktiivinen kartta tapahtumapaikoista, joka on toteutettu Google Mapsin avulla.
Ohjelmaa voi valintansa mukaan katsoa joko keikkapaikoittain tai päivämäärän mukaan. Jokaisen keikkamerkinnän yhteydessä on linkki Google Mapsiin, josta voi tarkistaa, missä keikkapaikka sijaitsee. Lisäksi ohjelmakartasta löytyvät keikan perustiedot.
Etusivulta voi tilata Tammerfestin uutiskirjeen, ja kirjeen lähetys onnistuu sivuston hallintapuolelta vaivattomasti. Sivustolle voi myös lisätä äänestyksiä, jotka näkyvät sivupalkissa.
Vuoden 2011 festaria varten sivustolle tehtiin ulkoasupäivitys keväällä 2011. Lisäksi sivustolle lisättiin Facebook like-box, joka hakee Tammerfestin Fb-sivulta uusimmat uutiset suoraan sivustolle.
Ulkoasu: 2AD Airaksinen & Jokinen Oy / Mainostoimisto Fuel Oy













